Oikeastaan löysin itseni jo siitä matkalta. Pelkästään ympärilleen katsominen saa joskus mielen heräämään ihan uusille aalloille. Arjen keskellä unohtuu meissä asuva vapaus ja ennen kaikkea vapaus nauttia siitä mitä meidän ympärillä on.
Ehkä se vapaus onkin se meidän sisäinen lapsemme? Ja samalla portti meidän elämämme leikkikentälle. Se mistä me lopulta elämme, kantava voima universumissa, ylipäänsä elämän ydin. Ja meidän suurin ongelmamme se, että siitä vapaudesta on lähestulkoon mahdotonta saada kiinni.
Mikä meitä lopulta sitoo?
Tällä hetkellä mua sitoo väsymys. Se saa mut sellaiseen katatoniseen tilaan jossa vaan ei pysty tekemään mitään. Ja siitä on vaikea pyristellä pois.
Se on yksi isoimmista vapauden sitojista, sillä mun uneni laatu on pitkälti itsestä riippumatonta.
Se saa elämän kaaokseen osa osalta, kunnes taas nukkuu ja kerää energiaa normaalin arjen kiinni ottamiseen.
Se on onneksi kausiluontoista ja tällä hetkellä mä elän niin puhtaasti auringosta, että elämä pysyy lähes poikkeuksetta harvinaisen valoisana vähän väsyneenäkin.
Mutta tällaisia asioita on ihmisen elämä täynnä. On asioita jotka pakostakin sitoo ja hallitsee elämää. Mun tavoitteeni on tässäkin asiassa silti löytää se vapaus niistä hetkistä siellä kaiken seassa. Vapaus nauttia, vapaus elää ja vapaus unelmoida. Mä olen juuri niin vapaa, kuin annan itseni olla. Ja mä pääsen juuri niin pitkälle, kuin annan itseni mennä...
"Sussa on voimaa!
Ja sä olet kaunis!
Ja sä olet vapaa
kuin Metsäkauris!
Tää hetki on ikuisuus
ja sussa kaikuu avaruus
Sä olet kaikki! Sä olet kaikki!"
Valovuosi - Aurinkokuningatar
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti