Huominen äitienpäivä häämöttää jo vähän liiankin lähellä, varsinkin mitä tulee keittiönpöydän tilaan tai olohuoneen vallanneeseen vaatekasaan. Mutta aina ei voi jaksaa, eikä tarvitsekaan. Edelleen peräänkuulutan aiemmin mainitsemaani sopivaa itsekkyyttä ja voin kai tässä kohtaa myös mainita edelleen tietokoneen vieressä lojuvan tyhjän suklaavanukaspurkin - sekin jo aiemmin mainittu. Hups.
Kyllä mä huomenna siivoan.
Tarvitaanko blogin kirjoittamiseen valkoinen kotivinkkikoti ja täydellinen tyylitaju?
Ainahan sitä tulee jossain määrin kadehdittua varsinkin niitä ihmisiä joilla on tällainen koti ja LAPSIA! Miten se on mahdollista? Meneekö arki moppi ja kamera kädessä?! Joku voisi tulla opettamaan mullekin muutaman tällaisen taian, varsinkin tällaisena sairastelukeväänä mitä meidänkin poppoolla tässä on takana. Mutta ensimmäinen vatsatauti selätetty sinkkuäitinä! Saako tässä olla jo vähän ylpeä itsestään? Olen silti. Oli se sen verta traumaattista. Tietäisitte vaan mitä kaikkea noi ipanat keksii kun makaat päivän vessan lattialla!!
Kevät on muutenkin mennyt kamalan nopeasti vaikkakin tosiaan aikalailla sairaana. Sen huomaa muun muassa siitä, että koulutehtävät laahaavat pahasti perässä ja työkuviot ovat juuri niin auki, kuin vain olla saattavat. Mutta kevät on tehnyt rintaan pesän ja kesä vallannut mielen ihan kuus-nolla. Kesästä tulee värikäs ja toiveikas. Kevään aikana oon herännyt pahemman kerran henkiin ja mieli tekisi vain mennä ja nähdä ja tehdä. Ja juuri sitä mitä varmemmin onkin luvassa. On ihan mieletöntä, kun iskee halu vain nauttia elämästä. Miten sellaisen asian voi hukata? Vai onko oikeastaan mulla ikinä ollut sellaista tunnetta? Tuntuu todella oudolta, mitä kaikkea vaatii että ihminen saa silmänsä auki ja näkee ennen kaikkea sen, mitä itse tarvitsee ja ansaitsee! Kuinka isosti me voidaan oikeasti hukkua kaikkeen meidän ympärillä ja hautautua sen alle niin, ettei me enää osata elää? Irtiotto on kamalan vaikeaa. Ja yleensä sekin päätyy ihmisillä krapulaan ja hataraan muistiin. Käy se niinkin, mutta entäs jos elämä olisi pitkälti vain sitä nauttimista? Jopa niinä järkyttävän huonoinakin aikoina? Joskus on jäätävä päiväksi sängynpohjalle makaamaan peiton alle. Ja nautittava siitä sängystä ja peitosta. Ja ottaa päikkärit. Joskus on hyvä herätä ihan suosiolla uudelleen.
Mä olen tänään katsonut kaksi elokuvaa, nukkunut päikkärit, enkä todellakaan ajatellut siivota, vaikka tuo keittiönpöytä varmaan kohta könyää tuohon sohvalle mun viereeni.
Taidan alkaa suunnittelemaan kesälomareissua.
Joo, sen mä teen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti