Työkuviot selkenivät tänään sen verran, että kesäksi on luvassa kunnon loma. Kaikkialle pitäisi päästä, kaikkea pitäisi tehdä. Mennä vain, eikä missään nimessä pysähtyä. Mutta toisaalta tiedän myös polttavani itseni loppuun, jos näin teen. Kyllä, polttaisin itseni loppuun onnellisuudella. Koska sitähän tästä kesästä on tulossa! Ihan mielettömän hieno ja mukaansa tempaava.
Olen muutaman päivän ajan miettinyt, minkälaisia ankkureita mulla on elämässä. Mitkä asiat on sellaisia, että ne saa mut pysähtymään ja jäämään paikoilleni hetkeksi. Mä usein harhaudun sellaiseen henkiseen seilaamiseen ja ajatusten keskittäminen on lähes mahdotonta. Silloin on kyllä yleensä aika alkaa nukkumaan tai ottaa päiväunet.
Johonkin pisteeseen sen on kyllä jo oppinutkin. Pysähtymisen siis. Valitettavan usein vaan päivä saattaa kulua kuin hengitystä pidätellen ja pysähtyminen tapahtuu vasta illalla. Ja silloin tajuaa että hei, tää kaikki on kaikesta huolimatta oikeastaan aika siistiä.
Toisaalta pitäis osata myös pysähtyä niiden huonojen asioiden äärelle. Miksi joku asia on niin perseestä? Jos tuntuu, että kaikki on ihan paskaa, niin kai siihen joku syykin on? Ja mikä tärkeintä, voiko sille tehdä jotain nyt?
Mikä olisi ideaali tilanne tai tapa toimia? Tai oikeastaan kyky toimia. Voiko jokaisessa hetkessä oikeasti olla täysin läsnä ja mukana? Otan hörpyn Happy Joestani ja pohdin asiaa hetken...
Mietin niitä ankkureita elämässäni. Lapset vetää ehdottomasti ykköspaikan. Ystävät vahvana kakkosena ja työ ja koulujutut laahaavat siinä jossain hollilla, paino sanalla laahaavat. Mutta toisaalta myös yksinäisyys ankkuroi mut jossain määrin. Ainakin tällä hetkellä. Se ankkuroi mut niihin negatiivisiin asioihin ja niiden ääreen. Mutta ei siinä mitään pahaakaan ole. Nekin asiat on kohdattava, vaikka kuinka tekisi mieli vain pyristellä niistä irti. Ne on asioita, jotka jää helposti seuraamaan pitkäksi aikaa kuin varjo. Minkä taakseen jättää sen edestään löytää, kuten sanotaan.
Niiden asioiden kanssa on tehtävä sovinto. Ja siihen sovintoon kuuluu se, että erotaan sovussa niiden asioiden kanssa. Niin ne jää taakse lopullisesti. Ja ajan kanssa on jätetty taakse lopulta iso kasa ajatuksia ja asioita - for good!
Mä päätin keväällä, etten voi kantaa kaikenlaista paskaa harteillani. Mutta yhtäkkiä kaiken siihen jättäminen olisi ollut puhtaasti itsensä huijaamista. Mikään ei korvaa pysyvästi sellaista tyhjiötä ja saisi yhtäkkisen muutoksen aikaiseksi ja lopulta ne asiat onkin kaikki siinä taas. Mutta kun asioita jättää taakse pikkuhiljaa, tulee pieninä palasina tilalle jotain muuta - ja sen päättää jokainen itse, onko se uusi jotain hyvää vai jotakin huonoa. Tämä on mun vuosi nolla.
"Tämä on vuosi nolla
tähän ja se päättyy ja alkaa
tämä on lähtölaukaus
ja maaliintulo samaan aikaan"
Egotrippi - Vuosi Nolla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti