Mä pidän itseäni vahvana ihmisenä. Ja tämä sen takia, että mä tiedän olevani myös heikko. Mä tiedän millon kuljen heikoilla jäillä ja tiedän milloin täytyy pysähtyä ja kuunnella itseään. Joskus menee lujaa, mutta mitä väliä sillä on? Sekin on osa mua. Joskus mennään ojasta allikkoon ja noustaan taas. Mussa asuu seikkailija, joka totta kai kaipaa myös toista seikkailijaa. Mutta kuinka paljon?
Yksi asia mikä on vapauttanut niin isosti on rehellisyys. Ihan sama mitä muut ajattelee, jos mä en kelpaa sellaisena kuin olen, niin mitä mä menetän? Vain jonkun jolle en kelpaa sellaisena kuin olen. Ja miksi mä surisin jotain sellaista? Tai yrittäisin olla jotain.
Mä uskon että joku päivä mua vastaan saattaakin hyvin kävellä se ihminen joka haluaa juurikin mut. En sinällään paljoa välitä edes ajatella mitään suhdetta vielä pitkään pitkään aikaan, koska olen erittäin tyytyväinen yksinoloon. Lukuun ottamatta satunnaista halipulaa. Mutta totta kai ihmisellä on jonkinlainen kaipuu läheisyyteen, mutta kuinka kova? Suoraan sanottuna ei ainakaan niin kova, että sitä lähtisin jahtaamaan.
Mutta seikkailija kaipaa seikkailua. Mä rakastan tunteella ja fiiliksellä elämistä ja tykkään tehdä asioita just silloin kun ne tulee mieleen. Joten todellakin haluaisin sellaisen ihmisen elämääni jonka kanssa toteuttaa kaikki hullut ideat! Ja joskus se sopivan hullu ihminen vielä vastaan tulee, mun täytyy vain elää elämääni ja pitää ovi auki mahdollisuuksille. Ja siitä alkaa seikkailu. Joka kestää juuri sen aikaa kuin se kestää ja sitten on aika jatkaa matkaa.
Mulla kuitenkin on vain yks helvetin elämä elettävänä.
"A friend may be waiting behind a stranger's face" - Happy Joe
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti