Miksi?

Kävin äsken suihkussa. Nuorempi sängystä karkaaja huusi vessan oven suussa ja vanhempi asteli pällistelemään tapahtumaa hetken päästä perässä. Eikä täällä edelleenkään kukaan vielä nuku.
Kauaa ei tarvitse tapailla ajatuksia, kun mieleen putkahtaa tasan yksi sana. Se kamalan tuttu vuosien varrelta. Miksi?
Seuraavaksi alan vakuutella itselleni kaiken lapsien huudon ylitse, että joo, kyllä tää nyt vaan helvetti on just sitä mitä mä elämältäni halusin. Mutta silti. Miksi?
Miksi nää ei nuku? Miksi hitossa mä unohdin ostaa itselleni suklaavanukasta? Miksi täällä on taas lelut JOKA PAIKASSA?! Miksi mun koulutehtävät ei tee itse itseään? Miksen mä voisi vain hautautua jonkinlaiseen pommisuojaan ja NUKKUA!

                                                                                                       Elämän isoimmat "miksi"t taitaa silti löytyä Googlen ihmeellisestä maailmasta. Googlehan tietää kaiken, varsinkin sen mitä ihmiset ajattelevat. Miksi en tule raskaaksi? Miksi mies pettää? Miksi koira nuolee? Mitä ihmisen tarvitseekaan muuta tietää?




Mutta mihin tän kaiken kyselyn keskellä päätyy? Mä olen löytänyt itseni vuosien saatteessa päätyneenä pisteeseen, jossa ei oikeastaan ole enää edes uskaltanut ottaa askelta mihinkään suuntaan. Kun mä erosin, mä näin kaiken ja suoraan sanottuna se oli shokki. Iso. Mutta se antoi mun elämään myös aika ison vastauksen. Miksi se kaikki tapahtui? Koska mä siedin sitä. Ja kun tätä lähtee miettimään, niin se vastaus on aika universaali.

Joten, nyt kun mä kysyn itseltäni miksi, voin uskaltaa myös vastata miksipä ei. Jos pelko on ihmisen pahin vihollinen, niin se itsensä kyseenalaistaminen tulee vähintäänkin kakkosena. Miksi? Koska se on ihan puhdasta paskaa.