Mitä haluaa nainen, joka haluaa kaiken?

Mulla on paha tapa. Ja se tapa on haluta kaikkea. Mä joudun hillitsemään itseäni monestikin, ihan vain koska mä innostun ihan järjettömän paljon asioista. Ja monista asioista. Mä olen vuosien varrella myös useasti joutunut miettimään onko impulsiivisuus enemmän vika kuin ominaisuus. No kumpi se sitten on?

Kaikkimullehetinyt. Ihan perus ajattelumalli mitä ihmisiltä nykypäivänä löytyy. Todellakin syyllistyn siihen itsekin. Useasti. Varsinkin kun alkaa tekemään mieli jäätelöä. Tai suklaavanukasta. Onko asioita joita saa haluta just nyt heti? Seksi? Suklaa? Halaus? Kalja? Milloin saa ihan tosissaan olla itsekäs?! Musta tuntuu, että pitkälti silloin, kun kukaan ei ole näkemässä. Avaan kolmannen vanukkaan tälle päivälle. Ihan vain koska haluan. Just nyt.

Oon tässä muutaman päivän aikana tehnyt pari isoa ostosta. Ostoksia joihin ei ehkä ihan nyt ole heittämällä rahaa, mutta mihin se raha kuitenkin löytyy. Harrastan useinkin "pitkään harkittuja heräteostoksia", joita olen saattanut siis jopa vuosia miettiä ja jonkun kummallisen inspiraation tai rajan tullessa vastaan menen ja teen sen ostoksen sen ihmeempiä mutisematta. En ole kovin suunnitelmallinen ihminen, mutta tällä tavalla toteutetut asiat on yleensä olleet ehkä mun elämäni parhaita. Kuin tuijottais pitkän aikaa kiinni olevaa ovea ja lopulta sen avatessa aukeaa ihan uus maailma tutkittavaksi ja elämä elettäväksi. Ja sit sä seisot siinä tyhmänä ja mietit et miks mä en avannut tota ovea aiemmin? 

Mulla tosiaan on kaksi pientä lasta. Päiväkoti-ikäisiä, jotka viettävät paljon aikaa myös isänsä kanssa. Mulla siis on omaa aikaa aika paljonkin. Ja oma elämä, työt, koulu ja harrastuksia. Mulla on myös pieni, mutta hyvin tiivis ja merkityksellinen ystäväpiiri. Elin pitkän aikaa kotiäitivuosina tasan ja ainoastaan lapsille, perheelle ja kodille. Se oli ehkä kamalinta ikinä. Lopputuloksena vois sanoa, että tavallaan paloin loppuun äitinä. Musta tuli todella introverttimutsi, jolle lapsiensa kanssa leikkiminen oli lähes tulkoon ylivoimaista. Ja vaikeaa se on vieläkin. Ajan ja tasapainon kanssa toki on löytynyt toimiva ja hauska elämäntyyli lastenkin kanssa - vaikka en olekaan lastenhuoneen lattialla päivät viettävä äiti, en sitten pätkääkään. Mitä opin näiden vuosien jälkeen? Olemaan sopivasti itsekäs. Todellakin.

Joten. Impulsiivisuutta vaiko itsekkyyttä? Kulkeeko ne käsi kädessä? Välillä ainakin. Vai onko se itsekkyyttä vaiko itserakkautta? Ihan liian usein sitä viettää elämänsä siihen, että miettii mitä kaikkea pitäisi tehdä, kuitenkaan tekemättä paljoakaan. Tee ainakin yksi hullu asia silloin tällöin. Hulluttele ihmisten kanssa, hölmöile. Hymyillään menneisyyden mokille ja otetaan opiksemme - ehkä. Yritetään nyt ainakin. Oppia ja nauttia, hullutella ja huvitella. Kaikkea tasapuolisesti.