Mitä jäi käteen?

Moi.
Syy siihen, miksi viime postauksesta on aikaa on monia. Viime vuosi oli kaikkea muuta kuin helppo.
Kohta on kulunut vuosi syyskuussa voimaan tulleesta erosta, enkä kieltämättä koe olevani vieläkään erityisen ehjä. Mulla on kuitenkin todella paljon aihetta olla onnellinen ja iloinen.

Olen jo tovin miettinyt, että kun saan elämäni ja arkeni tähän pisteeseen alan taas kirjoittamaan. Tajusin äsken että puhelimen vaihdon jälkeen en ole edes asentanut kuvansiirto-ohjelmaa puhelimeeni! Otin siis itseäni niskasta kiinni. Latasin kameran akun ja tarvittavat appsit puhelimeen. Ehkäpä tämä tästä.

Koska elämä riepotteli monta kuukautta ennen ja jälkeen eron, jäivät opintoni pahasti kakkoseksi. Tai eivät edes kakkoseksi vaan jonnekin paljon kauemmas. Kuroin kuitenkin opintoni siihen pisteeseen syksyn aikana, että valmistun vain pari kuukautta jäljessä aikataulusta. Ja todellakin, ylihuomenna minä olen valmis. HUH! Olen kuullut parhailta ystäviltäni ihania kommentteja ja kehoituksia olla itsestäni ylpeä. Ja välillä jopa onnistun olemaankin. Kuinka monet itkut onkaan tullut väännettyä ja todettua että minusta ei ole tähän.

Olen joutunut todella paljon pohtimaan omaa henkistä ja fyysistä tasapainoa. Olen huomannut erinäisten sairastelujen ja arjen haasteiden keskellä, että tarvitsen stressittömämmän elämän ja sen aion myös joka kaunis päivä saavuttaa. Mielessäni on vuosia ollut kuva siitä, kun istun oman taloni kuistilla. Katselen pihan laidalla aukeavaa niittyä ja nautin lämmöstä. Ja se koti on täynnä rakkautta ja hyvää oloa. Juuri sellainen satama joka minulta tällä hetkellä puuttuu. Mutta mulla on silti paljon.
Myös äidinrooli on kärsinyt kamalan inflaation vuoden aikana. Jos ei perus uupumus tehnyt tehtäväänsä, iskivät vielä ajoittain todella pahaksi heittäytyvät suolisto-ongelmat peliin. Olin todella voimaton aikalailla kaiken kanssa, enkä todellakaan ollut kovin hyvässä tikissä varsinkaan sen jälkeen kun syksyllä meillä lakkasi kotiapu ja jäin arjen pyörittämisen kanssa kutakuinkin yksin. Onhan minulla miesystävä, jolla taas oma taloutensa ja me yritämme parhaamme mukaan pyörittää kahta taloutta kolmen lapsen kera.
Mutta jollain ihmeen keinolla minäkin suostani aloin nousemaan ja mommypower alkoi potkimaan arjen paskaa pois tieltä. Mulla on maailman mahtavimmat ja äärettömän rakkaat lapset. Mulla on ihan paras elämä - kunhan mä saan kaiken siitä irti.... joku päivä vielä.
Nyt mä olen nyt valmistumassa, siirtymässä työttömäksi, edelleen itseäni etsimässä ja edelleen ihan helvetin hukassa. Mutta mulla on taas edessäni uusi vuosi josta ottaa kaikki irti.
Tästä tulee hyvä vuosi.

PS. Siivosin äsken vihdoin viimein meidän kuusen pois. Kuvassa osa koristeista á la äiti & á la pojat.