Mä olen elänyt tuuliajolla, mennyt pää kolmantena jalkana, etsinyt onnea, pakoillut onnettomuutta ja ahdistusta. Mun elämä on romahtanut pariinkin otteeseen milloin minkäkinlaisella lopputuloksella.
Ja tänä keväänä mä kävin pohjalla. Mutta mikä oli tällä kertaa erilaista?
Mä löysin ympäriltäni ihan mielettömiä ihmisiä. Ihmisiä jotka on kannustaneet ja tukeneet koko tän kevään mua mun kasvukipujeni kanssa. Mutta isoin asia oli se, että mä halusin kasvaa. Ja haluan edelleen. Arvostan ja rakastan näitä ihmisiä ihan äärettömän paljon.
Mä olen iso sielu. Mä olen täynnä tunteita. Tunteita jotka pursuaa yli, tunteita joita välttelen viimeiseen asti ja tunteita joita en osaa vielä edes käyttää. Mä olen myös erittäin herkkä ja sen mä olen tajunnut täysin uudella tavalla. Tuntuu kuin mussa heräis tunteita vähän liikaakin ja liian herkästi, mutta jotenkin kaikki vaan kuuluu mulle ja mun elämään. Lopulta jokainen niistä tunteista saa mut nauttimaan jokaisesta hetkestä mun elämässä täysillä.Mä en enää elä puoliteholla.
En ole ikinä ollut näin rehellinen itselleni. En ole myöskään ikinä ollut näin itsevarma. Ensimmäistä kertaa mä olen oikeasti todella ylpeä itsestäni ja mä todellakin pidän itsestäni. Mä olen ollut kyllä sinut itseni kanssa kutakuinkin koko aikuisikäni, mutta mä olen vain tylysti hyväksynyt jotkut asiat faktoina. "Sellainen mä vain olen", mutta kun en ole!
Kuinka paljon tässä maailmassa lopulta elää näitä rypistettyjä paperitolloja? Mestariteoksia, joita ei ole kukaan aukaissut? Sieluja jotka eivät saa hengittää.
Jos mä jotain olen oppinut vuosien varrelta niin sen, että en aio enää antaa kenenkään tukehduttaa mua - varsinkaan itseni.
Ei mitään hävitettävää,
Tai hävittävää
Mullon mun jalat kädet, sydän ja pää
Ja matka sopivasti kesken
-Ellinoora - Ei hävittävää-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti