Lomalla viimeinkin, voin ottaa iisimmin....
Reissu aloitettu eilen ja tämän ihanampaa alkua sille ei olisi voinut toivoa! Nyt jo nähty paljon ihmisiä ja koko viikko on täynnä ihania hetkiä tärkeiden ihmisten kanssa.
Tänään kierreltiin lapsuuden maisemissa ja mm tällaista jäi käteen...
Billnäsin ruukkia - Härkätalli...
....ihanan boheemi ilmestys. Tänne eksyttiin ihan extempore ja KANNATTI! Tuli maistettua myös jonkinlaista habaneroteetä ja -glögiä. Siellä ei voinut kuin hymyillä, sillä tunnelma oli jotenkin taianomainen.
Tyhjyys. Sellainen turta olotila, jolloin ei saa kiinni mistään. Silloin on yksin ja tuuliajolla.
Sellainen valtasi mut tänään. Mutta mikä se olotila on? Hetki vaipua suremaan tyhjyyttä ja yksinäisyyttä vai hetki jolloin on mahdollista katsoa itseään silmiin?
Mä en ole yksinäinen, enkä sen liiemmin surullinenkaan - tänään, mutta jostain se tyhjyys vain tuli. Ja mitä mä sieltä tyhjyydestä löysin?
Ehkä se onkin tila, jossa ei ole mitään muuta kuin sinä. Sinä ja se sun sisäinen pieni, rikkinäinen ihmislapsi. Se lapsi joka on ottanut elämäsi aikana jokaisen kolhun vastaan. Ja kun sinne tyhjyyteen välillä ajautuu on se vain merkki siitä, että se kyseinen lapsi tarvitsee jotain. Se tarvitsee sua.
Maailmassa kulkee lukematon määrä näitä rikkinäisiä lapsia. Aikuisuus on kuin ulkokuori joka joko peittää, suojaa tai heijastaa sen lapsen hyvinvointia. Se on meissä se osa, joka ei ikinä kasva isoksi, ei ikinä lopeta olemasta haavoittuvainen ja joka on muovautunut joka ikisestä asiasta mitä meidän elämässämme on tapahtunut ja varsinkin niistä, mitä meille on tehty. Jokainen satuttaminen, jokainen hylkääminen, mutta myös jokainen onnistuminen ja ilo. Se lapsi on meidän tunteidemme ydin ja sitä kautta me heijastetaan jokainen meidän tuntemamme tunne.
Mä olen joutunut tekemään matkaa halki mun elämäni, läpi näiden kokemusten joiden takia se mun lapseni on rikki. Matkan jonka varrella on ymmärtänyt omia tunteitaan, omia tapojaan toimia ja ajatella. Sekä samalla huomata ettei tietyt asiat sido mua ajattelemaan jollain tietyllä tavalla. Sitä lopulta ymmärtää kuinka paljon elämässä on asioita joita ei ole käsitellyt ja asioita joita on vain sysännyt syrjään ajattelematta sitä, kuinka paljon ne loppupeleissä vaikuttavat omaan elämään.
Kukaan meistä ei ole tyhjä. Meissä jokaisessa asuu meidän oma äärettömyytemme. Tänään mä katson itseäni silmiin ja hymyilen sen lapsen kanssa, koska mä olen ihan äärettömän ylpeä siitä kuinka paljon se on elämän varrella kestänyt.
Elämän oudoimpiin asioihin lukeutuu eittämättä se, kuinka paljon itseään pystyy aliarvioimaan ja omakuvaansa vääristämään. Mä olen vuosia elänyt kuin rypistetty paperi, enkä ole saanut sitä auki. Ennen tätä kevättä.
Mä olen elänyt tuuliajolla, mennyt pää kolmantena jalkana, etsinyt onnea, pakoillut onnettomuutta ja ahdistusta. Mun elämä on romahtanut pariinkin otteeseen milloin minkäkinlaisella lopputuloksella.
Ja tänä keväänä mä kävin pohjalla. Mutta mikä oli tällä kertaa erilaista?
Mä löysin ympäriltäni ihan mielettömiä ihmisiä. Ihmisiä jotka on kannustaneet ja tukeneet koko tän kevään mua mun kasvukipujeni kanssa. Mutta isoin asia oli se, että mä halusin kasvaa. Ja haluan edelleen. Arvostan ja rakastan näitä ihmisiä ihan äärettömän paljon.
Mä olen iso sielu. Mä olen täynnä tunteita. Tunteita jotka pursuaa yli, tunteita joita välttelen viimeiseen asti ja tunteita joita en osaa vielä edes käyttää. Mä olen myös erittäin herkkä ja sen mä olen tajunnut täysin uudella tavalla. Tuntuu kuin mussa heräis tunteita vähän liikaakin ja liian herkästi, mutta jotenkin kaikki vaan kuuluu mulle ja mun elämään. Lopulta jokainen niistä tunteista saa mut nauttimaan jokaisesta hetkestä mun elämässä täysillä.
Mä en enää elä puoliteholla.
En ole ikinä ollut näin rehellinen itselleni. En ole myöskään ikinä ollut näin itsevarma. Ensimmäistä kertaa mä olen oikeasti todella ylpeä itsestäni ja mä todellakin pidän itsestäni. Mä olen ollut kyllä sinut itseni kanssa kutakuinkin koko aikuisikäni, mutta mä olen vain tylysti hyväksynyt jotkut asiat faktoina. "Sellainen mä vain olen", mutta kun en ole!
Kuinka paljon tässä maailmassa lopulta elää näitä rypistettyjä paperitolloja? Mestariteoksia, joita ei ole kukaan aukaissut? Sieluja jotka eivät saa hengittää.
Jos mä jotain olen oppinut vuosien varrelta niin sen, että en aio enää antaa kenenkään tukehduttaa mua - varsinkaan itseni.
Ei mitään hävitettävää,
Tai hävittävää
Mullon mun jalat kädet, sydän ja pää
Ja matka sopivasti kesken
LOMA! Huomenna viimeinen työpäivän puolikas ja sitten astelen minäkin kohti odotettua lomaa. Kesäfiilistelyt ovat siis virallisesti alkaneet! Ja sitä on tässä fiilistelty jo koko kulunut viikko. Ihan pelkkä varpaiden kastaminen veteen oli vaan niin, no, kesää.
Silti koko kevät tuntuu jollain tapaa epätodelliselta. Asioista on hieman hankala saada otetta ja tuntuu että niin paljon on tapahtunut, ettei ole oikein ehtinyt edes tajuamaan. Tänään mm. näytön arviointi meni kirkkaasti läpi, mutta en missään vaiheessa sitä oikeastaan ehtinyt stressata enkä kokenut siitä erityistä huojennusta. Se vain tapahtui. Mutta jossain vaiheessa mä siitäkin vielä nautin ja huomenna juhlistan sitäkin asiaa nuotion ääressä syöden itseni kamalaan ähkyyn hyvässä seurassa koko illan. Mutta kokonaisuudessaan fiilis on todella mieletön! Ihmeellinen rauha on itsellä kaikesta ja kulunut vuoden alku on opettanut ja antanut ihan äärettömän paljon. Ja parasta kaikessa tässä on se, että mä saan tutustua ihan älyttömän upeeseen ihmiseen - itseeni.
Nyt mulla on aikaa katsoa kulunutta kevättä taakse päin ja kokea myös ylpeyttä itsestäni. Samalla oon myös ihan älyttömän kiitollinen ihmisistä mun ympärillä. Ilman niitä en olisi tässä, tai edes lähellä tätä pistettä. Ja parasta kesässä on viettää se just näiden ihmisten kanssa. - LOVE -
The best moments happen when you just enjoy the ride.
